Globaalia skandinaavisuutta
Oululainen arkkitehti Juha Paldanius halusi kehittää kansainvälisen talomallin, joka on suunniteltu eri kulttuureissa tottuneesti liikkuvalle asukkaalle.
Paldanius oli kypsyttänyt ajatusta jo 10 vuotta. Ajatuksesta kehittyi suunnitelma, josta Design-Talo Oy:n Esa Kurkela oli omalla tahollaan jo unelmoinut. Suunnittelua jatkettiin yhdessä, kunnes pöydällä oli jotain uutta: jokaista yksityiskohtaa myöten hiottu joustava talokonsepti - tunnistettava, mutta samalla ainutlaatuinen. Gloria House oli syntynyt.
Gloria House oli alusta asti kansainvälinen talokonsepti. Sen suunnittelun perustana oli skandinaavisen hillitty muotokieli, mutta suhteissa ja materiaaleissa on keskieurooppalaisia ja japanilaisia vaikutteita.
Gloria Housessa silmiinpistävintä on valtava ikkunapinta-ala. “Halusin suunnitella talon, jonka sisätilat ovat avaria, jossa sisä-ja ulkotilat sulautuvat toisiinsa”, Paldanius kertoo. Maisema on osa Gloria Housea.
“Ideana oli tehdä talo, jolla on vahva oma luonne, kokemuksia ympäri maailman, mutta joka antaa arvoa paikalliselle kauneudelle. Aivan kuten asukkaansa. Talo joka sopii moniin kulttuureihin.”